maanantai 27. toukokuuta 2013

Aikaisemmin oli tullut kommentti, jossa pyydettiin, että kertoisin jotain itsestäni. 
Siskoni oli huomannut tämän ja kirjoittanut minusta aivan ihanan tekstin.

HOW I MET MY SISTER

Toisen ihmisen vierellä voi elää aika pitkään tuntematta toista kunnolla. 
Tämä on kuvaus siitä kuinka minä huomasin sisareni.

Ensiksi haluan kiinnittää huomionne siihen, että sisareni on ihminen, joka pystyy valaisemaan senkin päivän joka on harmaiden pilvien ja loisteputkivalojen varjossa. En ole koskaan tavannut toista samanlaista ihmisenalkua, joka pystyisi samaan. Toivon kuitenkin, että jokaisella meillä olisi sellainen pikkusisko kuin minulla - valoisa, naurattava ja empaattinen.

Olen monesti sanonut, että minä sain aivot ja sisareni sai sydämen. Nyt olen alkanut epäillä, kenties ne aivot taisi mennä sydämen kaveriksi sisareni luokse... Pikkusiskoni ei ole kirjoittanut kymmentä ällää ylioppilaskirjoituksissa ja välillä hermostun hänen kielioppivirheisiinsä facebookin chatissa, mutta se älykkyys joka hänessä on, loistaa kuin majakka synkässä myrsky-yössä, se on sielun sivistystä - ymmärrystä tästä meitä ympäröivästä maailmasta. Ja erityisesti meitä ympäröivistä ihmisistä.

Työskentely luovalla allalla on luonut välillemme keskusteluyhteyden, syventänyt sisarellista suhdetta. Sisareni löysi äänensä, tapansa ilmaista asioita, luoda jotain uutta ja ihmeellistä - samalla hän nousi tasolle, jossa voimme keskustella työstämme yhdenvertaisina. Vaikka emme teekään samaa työtä, sisareni on muotoilija, taiteilija - minä kangistun kaavoihin. Sisareni mielipiteet ja näkemys ovat antaneet omaan työhöni erittäin paljon. Hän lähestyy kärsivällisesti jokaista työtäni harkiten seka täynnä arvokkaita huomioita. Sisareni on se peili, jota vasten voi heijastaa omaa työskentelyäni pelkäämättä täystyrmäystä.

Niin paljon kuin haluisinkin kertoa siitä, kuinka taitava sisareni on, haluan kuitenkin teidän ymmärtävän, ettei meidän suhteemme ole vain kahden luovan ihmisen vuoropuhelua (vaikka parhaimmillaan se on myös sitä). Tapa jolla tutustuin sisareeni oli kenties jokapäiväinen, yhtäkkiä sitä huomaa perässä hiihdelleen kirineen ohi! Niin kuin kesähelteet kuivattavat hetkessä sateen kastelemat vaatteet, minä huomasin vierellä kasvaneen nuoren naisen, jolla oli ihailtava arvomaailma sekä omalaatuinen tapa tarkastella asioita sekä kyky ilmaista itseään.

Sisareni on oppikirjamainen osoitus siitä, kuinka vaikeuksien kautta voittoon kasvanut ihminen on enemmän kuin osiensa summa. Hänessä on vahvuutta ja ymmärrystä, jota hän ei itse huomaa. Ja mikä sisarussuhteessa on parasta: minä saan kuuluuttaa kaikille kuinka erinomainen tapaus hän onkaan!

Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka ymmärtää yhdestä sanasta kaiken sen tunteen spektrin jonka kätket? Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka tarttuu sinua luontevasti käsivarresta kun kaipaat hieman tukea? Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet? Minä olen. Ja se ihminen on ollut oma siskoni. Ja tähän ihmiseen saan tutustua aina uudelleen, mikä tekee asiasta entistäkin paremman.

Kiitokset siis pikkusisko, siitä että olet siinä ja tässä, yhdessä!